Ropecon ry:n kuulumisia kaudelta 2009-2010

Kirjoittanut 2010-10-18 Heiccu kategoriaan Uutiset

Ropecon-tapahtuman taustalta löytyy Ropecon ry. Yhdistys mahdollistaa Ropeconin ja mm. vahvistaa virallisesti tapahtuman pääjärjestäjät, mutta yhdistyksen hallitus on tapahtumaa järjestävästä coniteasta erillinen elin, joka ei osallistu vuosittaisen tapahtuman suunnitteluun. Conitean roolia täällä on avattu aiemminkin, tässä kerrotaan nyt hallituksesta tai pikemminkin sen toiminnasta.

Ropecon ry:n hallitus on nimittäin elin, joka päättää vuotuisen budjetin Ropecon-tapahtumalle, sekä päättää suurista monivuotisista hankkeista, sekä mahdollisista avustuksista, joita yhdistys vuosittain jakaa, sekä yhdistyksen omaisuuden lainaamisesta. Kaudella 2009-2010 Ropecon ry:n hallitus on kokoustanut muutaman kuukauden välein ja puhetta on johtanut Timo Multamäki.

Ropecon-tapahtuma, eli tänä vuonna Ropecon 2010 on luonnollisestikin yhdistyksen hallituksenkin huomion keskipisteessä. Hallitus on mm. tarjonnut mahdollisuutta aiempien vuosien lunastamattomien työvoimapaitojen omistajille lunastaa omat paitansa, hankkinut yhdistykselle toisen läppärim jo aikansa palvelleen tilalle helpottamaan Ropeconin suunnittelua ja toteuttamista. Järjestyksenvalvojille, joiden kortti oli vanhentumassa pian Ropecon järjesti myös kertauskurssin.

Tämän lisäksi Ropecon mahdollisti aloittelevien roolipelaajien Arpacon-roolipelipäivän keväällä, sekä aloitti Solmukohta 2012-tapahtuman valmistelut.

Muita roolipelitapahtumia, kuten coneja ja larppeja Ropecon tuki lainaamalla omaisuuttaan. mm. badgekone ja radiopuhelimet ovat reissanneet laajalti ympäri Suomen pitkin vuotta. Myös raha-avustuksia jaettiin.

Vuoteen mahtuu myös yhteispohjoismaisen roolipelaamisen kattojärjestön, Imaginen jäsenyys, sekä muita kansainvälisiä projekteja Nordic Larp Wrightin Suomen kontaktina ja yhteiseurooppalaisen larptietokantaprojektin käynnistämiseen osallistumista.

Tämän ohella Ropecon ry on vastaanottaneet Prometheus-palkinnon, toiminut työharjoittelupaikkana merkonomiopiskelijalle ja vaikka mitä. Erityisesti mieltä lämmittää tanskalaiseen roolipelaajien hyväntekeväisyyshuutokauppaan toimitetut 4 Ropecon 2011:n vapaalippua.

Ropecon ry tiedottaa

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002