Ropecon 2011 29.-31.7. Dipoli, Espoo

Ropecon valloittaa Otaniemen jälleen ensi kesänä

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti

Nuorten kulttuuri- ja roolipelitapahtuma Ropecon 2011 pidetään Espoon Otaniemessä 29.-31. heinäkuuta. Tänä vuonna 18. kertaa järjestettävä Ropecon on Suomen suurin roolipelialan tapahtuma, johon osallistuu vuosittain nelisentuhatta kävijää.

Perinteisten, pöydän ääressä pelattavien roolipelien lisäksi Ropeconissa on tarjolla liveroolipelejä sekä kortti-, lautapeli- ja figuuriturnauksia. Harrastuksen eri puolia käsitellään lukuisissa esitelmissä ja työpajoissa. Tapahtumaan kutsutaan myös ulkomaisia kunniavieraita, joiden nimet varmistuvat myöhemmin keväällä.

Tämänkesäisen Ropeconin teemana ovat sankarit. Yksinäinen taistelija uhmaa vaaroja erämailla, sotasankari juoksuhaudoissa. Supersankarit pelastavat maailmoja ja aivan tavalliset arjen sankarit ovat kirkastaneet meistä jokaisen päivää. Sankaruuden monet kasvot ovat esillä niin laadukkaassa puheohjelmassa kuin monipuolisessa pelitarjonnassakin.

Ropecon on aina esitellyt ja tukenut kotimaista harrastuskenttää. Tänä vuonna kotimaisuuteen keskitytään erityisesti. Teemaa käsitellään niin suomalaisten myyttien, Kalevalan kuin nyky-yhteiskunnankin näkökulmasta. Kotimaisuus näkyy myös suomalaisten pelien ja pelisuunnittelijoiden esiinnostamisena sekä huomion kiinnittämisenä Suomeen pelien miljöönä.

Ropecon 2011 -tapahtuman valmistumista voi seurata jo alkuvuodesta osoitteessa www.ropecon.fi.

Lisätietoja antavat
Ella Peltonen 050 - 68 565

Emilia Hjelm 050 - 338 5159

tiedotus@ropecon.fi

www.ropecon.fi

Ropecon 2011 - tiedotus@ropecon.fi - 050 338 5159 - Anna palautetta - Yhteistyökumppanit