Coniteahaku käyntiin vuodelle 2015

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2014-08-23 13:15 Tiedotus

Kiitos Dipoli 1998-2015

22. Ropecon ja 17. Dipolicon tulee vuonna 2015. Ajankohta ajoittuu jonnekin toukokuun puolivälin ja heinäkuun lopun väliin. Tapahtuman aikaa ei vielä ole päätetty, mutta päätös tehdään aivan varmasti marraskuun loppuun mennessä, luultavasti jo aiemmin. Nyt etsimme Coniteaa toteuttamaan tämän spektaakkelin.

Haemme tässä vaiheessa vapaaehtoisia vastuuhenkilöitä, jotka osallistuvat tekemiseen jo ennen tapahtumaa. Haku on avoin kaikille ja viestiä saa välittää eteenpäin. Ohjelman ja työvoiman hausta ilmoitetaan erikseen kevättalvella 2015.

Coniitit ovat itsenäisesti vastuussa omasta tehtävästään ja mahdollisista alaisistaan. Suurin osa coniiteista tekee tiivistä yhteistyötä muiden Conitean jäsenten kanssa. Koko Conitean kokouksia on pitkin vuotta muutama. Lisäksi järjestämme viikonlopun mittaisen seminaarin joulu-tammikuussa. Vaikka suurin osa työstä onkin muutamana kuukautena ennen tapahtumaa, alkavat tehtävät jo alkutalvesta tai aiemmin, ja jatkuvat vielä hieman tapahtuman jälkeenkin. Coniittina toimiminen vie paljon aikaa, mutta on palkitsevaa. Kannattaa varautua siihen että vapaa-aikaa tulee kulumaan runsaasti, varsinkin kuukautta, paria ennen tapahtumaa. Coniitin ei tarvitse asua pääkaupunkiseudulla, sillä melkein kaikki työt voi tehdä etänä ja kotimaan matkakulut kokouksiin korvataan.

Perinteisten coniittien lisäksi etsimme tänäkin vuonna myös duniitteja. Duniitti on conintekijä, joka toteuttaa itsenäisesti jonkin Ropeconin osa-alueen. Coniitin ja duniitin ero on siinä, että coniitin odotetaan osallistuvan Conitean työskentelyyn ja koko tapahtumaa koskevaan päätöksentekoon. Duniititkin ovat tervetulleita kokouksiin, mutta heidän ei odoteta olevan kiinnostuneita kaikesta. Jos siis haluat tehdä jonkin narikkavuoroa suuremman kokonaisuuden, mutta et keskustella ruokakojujen sijainnista tai tehdä budjettipäätöksiä, hae duniitiksi!

Ropeconia ei tehdä tyhjästä, vaan apuna ovat edellisvuosien opit, ja tarvittaessa löytyy myös ihmisiä joilta kysyä neuvoa. Sekä coniitit että duniitit toteuttavat ja dokumentoivat tonttiaan yhteisiä työkaluja (sähköpostilistat, intra ja conbase-tietokanta) käyttäen.

Alla on lueteltu perinteisiä Ropeconin coniittivirkoja, ja avattu lauseella tai parilla niihin kuuluvia tehtäviä. Ohjelman alaisuuteen kuuluvia isompien ohjelmakokonaisuuksien hallintaan liittyviä duniittivirkoja tulee hakuun vielä myöhemmin.

  • Ohjelmavastaava (oltava coniitti), uusi virka. Ohjelmavastaava on ohjelmapuolen vastaava samaan tapaan kuin työvoimavastaava on työvoiman päävastaava. Ohjelmavastaava koordinoi ohjelman yhtenäisyyttä, vastaa erillisistä muun ohjelman alle perinteisesti kuuluvista duniittiviroista (taidenäyttelyvastaava, bofferivastaava, gaalavastaava, yms.). Hän huolehtii ohjelmanjärjestäjien yleistiedotemaileista, sekä siitä että ohjelman osa-alueconiittien ohjelmat ovat kannassa oikein. Ohjelmaconiitti ei vastaanota itse minkään ohjelman osa-alueen ohjelmailmoittautumisia.
  • Puheohjelma ja työpajat, kokoaa Ropeconin puheohjelman ja työpajat ohjelmahuutelon avulla sekä ohjelmaa pyytämällä, aikatauluttaa sen ja järjestää tarpeen mukaan ohjelmajuoksijoita auttamaan. Aiemmasta poiketen "muu ohjelma" ei kuulu tähän tonttiin vaan tiimi voi keskittyä puheohjelmaan ja työpajoihin.
  • Larpit, kokoaa Ropeconin larppiohjelman avoimen huutelon avulla, sekä erikseen pyytämällä sopivia pelejä, sekä organisoi larp-tiskin työntekijöineen.
  • Pöytäroolipelit, vastaanottaa ja aikatauluttaa pöytäpeli-ilmoittautumiset ja rekrytöi roolipelitiskin työntekijät.
  • Figupelit organisoi Ropeconin figuturnaus ja -maalausohjelman ja tiskit yksin tai tiiminsä kera. Ohjelmaa kerätään huutelon avulla, sekä kyselemällä sopivilta järjestäjiltä.
  • Turnauspelit, organisoi lauta- ja korttipelipuolen turnaukset hakemalla ohjelmaa ohjelmahuutelolla, sekä pyytämällä suoraan ohjelmajärjestäjiä.
  • Seurapelit, organisoi lautapelien lainauspisteen ja sen työntekijöiden työvuorot.
  • Kokemuspiste, erilaisten miniatyyri-, kortti-, lauta- ja roolipelien esittelyyn kaikille kokeilunhaluisille, myös vasta-alkajille keskittyvä piste. Vastaava tekee yhteistyötä HelMETin ja muiden peliendemottajien kanssa, koordinoi alueen aikatauluja ja sisäänheittäjiä.
  • Kunniavierasvastaava, koordinoi kunniavierasvalinnan, ottaa yhteyden kunniavierasehdokkaisiin, rekryää mahdolliset muut kunniavierastiimiläiset, vastaa kunniavieraiden viihtyvyydestä Suomessa.
  • Työvoimavastaava (oltava coniitti), vastaa koko työvoimatiimin toiminnasta ja koordinoi työvoiman rekrytointia sekä huolehtii yleisestä kommunikaatiosta työvoimalle.
  • Lipunmyynti, hankkii rannekkeet, organisoi lipunmyynnin työvoiman ja auttaa rahista käteisrahan käsittelyssä (erityisesti rahojen siirto lipunmyynnistä pois).
  • Narikka, organisoi narikan työvoiman ja vahtii, että narikka toimii niin Dipolissa kuin Smökissäkin.
  • Takahuone, päättää mitä takahuoneessa on tarjolla, organisoi työvoimansa ja valvoo takahuoneen toimivuutta. Aiemmasta poiketen osa työvoimatiimiä.
  • Majoitus, organisoi majoituksen työvoiman ja valvoo, että majoitukset toimivat (yöaikaan päävastuu on päivystävällä työvoimavastaavalla, ei tarvitse itse valvoa).
  • Kaubamaja, hoitaa kaubamajan ja ulkopaikkojen mainostamisen, ottaa vastaan varaukset, ja paimentaa myyjäfirmoja conissa. Yleensä on myös vastannut kirpputorista.
  • Myyntiartikkelit, päättää (yhdessä Conitean kanssa) mitä artikkeleita on myynnissä conin myyntitiskillä, hankkii nämä, hoitaa työvoimapaitarumban, organisoi myyntitiskin ja työvoimansa sekä valvoo, että tiski toimii.
  • Otaniemi, hankkii Otaniemen AYY:n tilat ja toimii yhdyshenkilönä AYY:n suuntaan. Käy con-perjantaina tilat läpi tarkastaen niiden kunnon ja ma/ti vastaavasti varmistaa tilojen olevan palautuskunnossa.
  • Rahat, vastaa tapahtuman rahaliikenteestä ja pitää huolta menobudjettien pysyvyydestä. Työhön sisältyy sekä laskujen maksua läpi vuoden että käteisrahan käsittelyä tapahtumassa.
  • TS/Info/Turvallisuus (ainakin yksi coniitti), hoitaa yleensä tiiminä TS:t, turvallisuuden, järjestyksenvalvonnan ja infon. Toimii tapahtuman aikana turvallisuusvastaavana.
  • Tiedotus (ainakin yksi coniitti), vastaa conin tiedottamisesta. Tämä on laaja homma ja pienestä tiimistä on paljon hyötyä (perinteinen tiedottaminen, medioiden kontaktit, nettisivut, käsiohjelma, yhteistyö promotiimin kanssa).
  • Logistiikka, hoitaa isommat roudaukset ja tavarahankinnat. Työtä riittää sekä con-viikolla ennen conia että seuraavalla viikolla conin jälkeen.
  • Tekniikka, selvittää eri ohjelmien tekniikkavaatimukset ja hoitaa nämä, joko Dipolista, Tietovelhoilta tai muualta. Kaksi isoa pakettia ovat infon tietotekniikka ja Sali 1.
  • Kaatajaiset, vastaa kaadon onnistumisesta. Hoitaa ruokahankinnat, värvää työvoiman, tekee ruuat, järjestelee kaatopaikan, hoitaa kaatopaikan siivouksen.
  • Dokumentointi, organisoi conin ohjelman videoinnin ja mahdollisen muun audiovisuaalisen dokumentoinnin.
  • Jokin muu, mikä?

Jos olet kiinnostunut tai haluat lisätietoja, laita meille viestiä osoitteeseen paajarjestaja@ropecon.fi. Pyydämme hakemuksia viimeistään syyskuun 19. päivään mennessä.

Kirjoita viestiin mistä alueesta tai alueista olet kiinnostunut. Mikäli sinulla on näkemyksiä osa-alueen toteuttamisesta, kerro niistäkin. Jos et ole meille jo ennestään tuttu, pyydämme myös kertomaan lyhyesti hiukan itsestäsi.

Coniteaan saa hakea yksittäisenä henkilönä tai kaverin kanssa yhdessä.

Terveisin Ropecon 2015 pääjärjestäjät, Mikko Hänninen, Kalle Kivimaa ja Heidi Westerlund, paajarjestaja@ropecon.fi

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002