Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään vuonna 2017 Helsingin Messukeskuksessa. Viime kesänä Espoon Dipolista Helsingin Messukeskukseen muuttaneeseen tapahtumaan odotetaan yli 4000 kävijää. Kyseessä on 24. Ropecon ja tapahtuman teemana on tänä vuonna klassikot. Teema näkyy muun muassa monimuotoisen ohjelman aiheissa sekä kävijöiden mielikuvituksellisissa rooliasuissa. Ropecon on Suomen suurin roolipelitapahtuma. Tapahtuma tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille sekä pöytäroolipelien ja larppien että lautapelien, korttipelien ja figuuripelien parissa. Pelaamisen ja peliturnausten lisäksi ohjelmaan kuuluu luentoja, paneelikeskusteluja ja työpajoja roolipelaamiseen liittyvistä aiheista. Ropeconissa jaetaan vuosittain myös Kultainen Lohikäärme ja Vuoden peliteko -palkinnot roolipelaamisen edistämisestä Suomessa.
Ropecon järjestetään vapaaehtoisvoimin. Tapahtuman tekemiseen osallistuu vuosittain noin 800 vapaaehtoista. Paljon monimuotoista ohjelmaa sisältävä viikonloppu suunnitellaan ja toteutetaan alusta loppuun idealla roolipelaajilta roolipelaajille. Tervetulleita ovat myös kaikki harrastuksesta kiinnostuneet uudet kävijät, jotka haluavat tutustua roolipelaamisen erilaisiin muotoihin.
Ropecon-blog seuraa Suomen suurimman roolipelitapahtuman rakentumista sekä kertoo skenen uutisista ja ilmiöistä.
Facebook
Google+
Twitter
YouTube
Kirjoitukset kategorioittain:
Uutiset // Takahuone // Skene
![]() | Eino | ![]() | Heiccu |
![]() | Massi | ![]() | Veemeli |