Ropeconin kävijäkyselyn 2012 satoa.
Vuoden 2012 Ropeconissa järjestettiin järjestyksessään toinen kävijäkysely, jonka toteutti psykologi Jukka Oksanen. Kyselyssä oli kaksi osaa: Jaana Wessmanin ym. 2011 suunnittelema kävijäkysely sekä Jukan tekemä kysely, joka kysyi Ropeconin kävijöiltä roolipeliharrastuneisuuden taustoja sekä koulutusta, persoonallisuuden piirteitä ja niin edelleen. Jukka raportoi roolipeliharrastuksen taustoista myöhemmin, tämä teksti kertoo ainoastaan Ropeconin kävijöistä. Kyselyyn vastasi 400 henkilöä, eli noin kahdeksasosa Ropeconin kävijöistä.
Ropecon - ei vain pääkaupunkiseutulaisille
Kyselyyn vastanneet tulevat pääosin Suomen yliopistokaupungeista: PK-seudulta (n. 45 % kävijöistä), Oulusta, (7 %), Tampereelta (6 %), Turusta, (5 %), Jyväskylästä (4 %), Joensuusta (3 %) ja Kuopiosta (2 %). Muualta Suomesta tulleita vastaajia oli noin 30 %. Suhde on jonkin verran suurempi kuin mikä yliopistokaupunkien suhteellinen osuus Suomen väestöstä on. Vastanneista enemmistö on miehiä (n. 60 % vs 40 %), ja miesvastaajat ovat myös jonkin verran naisvastaajia vanhempia (27 vs 25 vuotta) ja useammassa Ropeconissa käyneitä (7 vs 6).
Marsin ja Venuksen erilaiset kulttuurit
Kyselyyn vastanneet miehet pelasivat mm. pöytärooli, kortti-, miniatyyri-, lauta- ja tietokonepelejä naisvastaajia aktiivisemmin, kun taas naisvastaajat harrastivat miesvastaajia useammin liveroolipelejä ja cosplaytä. Tulos selittyy osin myös vastaajien iällä: miesvastaajat olivat naisvastaajia vanhempia ja vanhempi ikä puolestaan oli yhteydessä mm. pöytäroolipelien ja lautapelien aktiivisen harrastamisen kanssa, kun taas nuorempi ikä ennusti aktiivista animen/mangan tai cosplayn harrastamista. Miesvastaajat tulivat myös naisvastaajia useammin Ropeconiin harrastamaan pöytärooli, kortti-, miniatyyri- ja lautapelejä kuin naisvastaajat; naisvastaajat olivat mieskävijöitä kiinnostuneempia liveroolipelien, cosplayn, animen/mangan ja fantasia ja/tai scifikirjallisuuden harrastamisesta Ropeconissa. Vaikka sukupuolen vaikutus on selvä, se ei kuitenkaan ole suurensuuri: erilaisesta harrastuneisuudesta vain korkeintaan noin 30% selittyy sukupuolella.
Boffaajat, jotka vihaavat cossaajia
Kyselyaineistoa tarkasteltiin myös faktorianalyysillä. Faktorianalyysillä etsitään kyselystä taustamuuttujia, jotka selittävät vastaajien taipumusta vastata kysymyksiin tietyllä tavalla. Tulosta voi ajatella vaikka kävijätyyppeinä: kerätään yhteen joukko vastaajia, joita yhdistää jokin asia (vaikka kiinnostus boffata Ropeconissa). Sen lisäksi tämä joukko voi olla kiinnostunut monesta muustakin asiasta, mutta keskenään eri asioista (yksi tykkää larppaamisesta, toinen figupelaamiesta). Tiettyyn kävijätyyppiin kuuluminen ei myöskään sulje pois mahdollisuutta kuulua muihinkin kävijätyyppeihin. Alla muutamia esimerkkejä:
- Aktiivisesti bofferointia harrastavat jakautuvat kahteen ryhmään: ensimmäinen ryhmä ei perusta cosplaystä tai animen/mangan harrastamisesta, kun taas toinen ryhmä harrastaa sekä animea/mangaa että cosplaytä.
- Kortti-, lauta- ja figupelaamista harrastavat vastaajat ovat tyypillisesti kiinnostuneet niistä kaikista, mutta eivät välitä liveroolipelaamisesta. Sama pätee tietysti myös päinvastoin: aktiivisesti larppaavat vastaajat harrastavat harvemmin kortti-, lauta- ja figupelejä.
- Kortti- ja figupelaamista harrastavat vastaajat harrastivat muita kävijöitä useammin sekä yksin että netissä pelattavia tietokonepelejä.
- Liveroolipelejä Ropeconissa harrastavat ovat usein myös kiinnostuneita historian elävöittämisen, fantasia/scifikirjallisuuden tai animen/mangan harrastamisesta Ropeconissa.
- Aktiivisesti pöytäroolipelejä ja liveroolipelejä harrastavat tulivat Ropeconiin myös harrastamaan live- ja pöytäroolipelejä.
Lisää dataa!
Yhteenvetona voidaan sanoa, että Ropeconin kyselyyn vastanneet tulevat pääosin yliopistokaupungeista ympäri Suomea ja että mitään prototyyppimäistä Ropecon-kävijää ei oikeasti ole olemassa. Vanhemmat vastaajat ovat keskimäärin kiinnostuneet useammin pöytäroolipeleistä ja lautapeleistä kun taas nuoremmat vastaajat animen/mangan ja cosplayn harrastamisesta. Mies- ja naisvastaajien välillä on jonkin verran eroja, joka osin selittyy myös miesvastaajien korkeammalla iällä. Kirjoitamme vielä yksityiskohtaisemman kävijäkyselyn raportin lähikuukausina.
Kävijäkysely ei kuitenkaan jää tähän: ensi vuonna haluaisimme kuulla tarinoita siitä, miksi juuri sinä tulit Ropeconiin ja mitä Ropecon tai roolipeliharrastus merkitsee juuri sinulle? Tarkoituksenamme on poimia satunnainen otos Ropeconin kävijöistä ja pyytää heitä kertomaan vapaasti omista Ropeconiin liittyvistä tuntemuksistaan.
Ehkä ensi vuonna Juuri Sinä pääset kertomaan oman tarinasi?