Kultainen Lohikäärme myönnettiin Kalle "Killeri" Kivimaalle

Kirjoittanut 2009-08-01 Tiedotus kategoriaan Uutiset

Kultainen lohikäärme on Ropeconin vuosittain jakama tunnustuspalkinto merkittävästä työstä suomalaisen roolipeliharrastuksen edistämiseksi. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2003. Tämän vuoden Ropeconin Gaalassa vastikään myönnetty palkinto on siis järjestyksessään seitsemäs.

Aikaisemmat palkintojensaajat ovat olleet näkyviä roolipeliskenen hahmoja, pelijulkaisijoita ja vaikuttajia. Palkintoraatimme halusi tänä vuonna antaa tunnustusta sellaisesta tunnollisesta ja pitkäaikaisesta näkymättömästä työstä, joka mahdollistaa Ropeconin kaltaiset, harrastuksen kannalta elintärkeät tapahtumat. Tällaiselle työlle on ominaista se, että onnistuessaan se ei kiinnitä lainkaan suuren yleisön huomiota, vaikka se on usein paljon tärkeämpää kuin enemmän julkisuutta saavat tehtävät.

Kalle Kivimaa on toiminut Ropeconin tärkeimmissä luottamustehtävissä jo vuodesta 1994, aivan ensimmäisestä Ropeconista lähtien. Hänet tunnetaan kokeneena järjestötoiminnan asiantuntijana ja aikaansaajana.

Ropeconin rahastonhoitajan tehtävien ohella palkittava on myös kunnostautunut lukuisten muiden harrastukseen liittyvien yhdistysten ja hankkeiden parissa, ja näin toiminut yhtenä suomalaisen roolipeliharrastuksen tärkeimmistä mahdollistajista.

Ropecon-blogin toimitus onnittelee lämpimästi palkittua!

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002