Muilla mailla vierahilla: Fastaval

Kirjoittanut 2009-04-21 Heiccu kategoriaan Skene

Kaikki live-roolipelaamisen kanssa pidempään tekemisissä olleet ovat yleensä törmänneet jossain yhteydessä siihen, että pelaaminen on hyvin erilaista eri maissa harrastuksen kehittyessä omaan tahtiinsa irti pöytäpeleistä. Vaikka pöytäpelit ovatkin kaikkialla varsin samankaltaisia, niistä on kehittynyt muitakin keskenään erilaisia traditioita kuin larpit. Myös roolipeliconit ovat varsin erinäköisiä ympäri maailman. Tämä artikkeli perustuu tapahtumassa tänä vuonna vierailleen Markus Montolan kokemuksiin ja havaintoihin tapahtumasta.

Pääsiäisviikonloppuna Tanskan Århusissa perinteisesti järjestetty Fastaval järjestettiin nyt 23:n kerran. Pöytäpelipainottuneen, noin 500 hengen tapahtuman pöytäpelit eroavat kuitenkin merkittävissä määrin Ropeconin vastaavasta.

Fastaval on nimenomaan pelaamista varten. Käynnissä on jatkuvasti useita pöytäpelejä, freeform-pelejä, lautapelejä ja korttipelejä. Jokunen larppikin tapahtumaan mahtui mukaan. Puheohjelmaa oli hyvin vähän, eikä se vähäkään vetänyt yleisöä.

Fastavalissa pelinjohtaminen toimii täysin eri tavalla kuin Ropeconissa. Yksittäisten pelien sijaan Fastavalissa pelataan erityisiä fastaval-skenaarioita, jotka on etukäteen hyväksytetty järjestävällä taholla ja joita pelautetaan tapahtuman aikana moneen kertaan monien pelinjohtajien toimesta. Niistä keskustellaan, niitä arvioidaan, analysoidaan ja jopa palkitaan. Pelin muuttuessa kertakäyttökokemuksesta useasti toistettavaksi kokemukseksi, nousee varmasti myös ajan kanssa pelien laatu. Vähintäänkin siksi, että jokainen skenaarion suunnittelija on joutunut miettimään sitä tosissaan ja jäsentelemään ajatuksensa paperille.

Ropeconin tekijöissä on vuosittain ollut muutamia, jotka ovat käyneet ulkomailla oppimassa miten asiat tehdään toisaalla ja tämän perusteella tapahtumaa on kehitetty monipuolisemmaksi ja toimivammaksi. Onpa sitten kyseessä Siivouspartio tai Live-Tetris, toimivia ideoita on ammennettu ja sovellettu valtionrajojen ulkopuolelta.

Skenaariopelautus on ilmiönä mielenkiintoinen ja tavallaan se on jo vuosia ollut osa Conin ohjelmaa aiemmin Living Greyhawkin, sittemmin Pathfinder Societyn muodossa, eli aivan uusi ilmiö ei kyseessä ole. Mielenkiintoista onkin, saisiko siitä ammennettua jotain muutakin Ropecon-perinteeseen. Perinteisten pöytäpelien syrjäyttämiseen siitä ei tietenkään Suomessa ole. Ulkomailta napattujen ideoidenhan tarkoitus on monipuolistaa tapahtumaa, ei tappaa omaa perinnettämme. :)

Jätä kommentti:

Viesti
Tarkistuskoodi 8629 (Syötä koodi tähän kenttään)
Sähköposti: (ei näytetä julkisesti)
Kirjoittaja:

olli

Muilla Mailla Vierahilla Fastaval

Oletkohan sinä heiccu edes pelannut perinteisiä roolipelejä? Kylläpäs me täällä suomessa ollaan paskoja, ja siellä tanskassa on kaikki niin vitun hyvin. Tervemenoa sinne sitten parempien pelien pariin. Perinteinen roolipelaaminen kun on kerran niin helvetin tyhmää, eikä pelit saa olla vaan hauskoja, vaan niiden pitäisi olla jotain taidetta tai tiedettä.

Atte Iiskola

Muilla Mailla Vierahilla Fastaval

Niin, Heiccu on ihan kamala elitisti, jolle ei kelpaa mikään tavisten harrastama perushuttu. Onhan Heiccu sentään niin suuri julkkis jo Suomen piireissä, että sitä kannattaa ihan haukkua ja tuoda ilmi, ettei oikeasti edes ymmärtänyt koko kirjoituksen pointtia ja sen sijaan, että olisi tarjonnut kommenttinsa sisällön fiksusti (esim. "kaikki tyylillään" ja "minulle perinteiset tavat ja metodit ovat rakkaita") piti siitäkin yrittää epätoivoisesti tehdä tölväys toista ihmistä kohtaan.

En ole mikään pohjoismaisten scenejen asiantuntija, mutta sen pystyn sanomaan perstuntumalta, että Suomessa osataan yksi asia muita paremmin; nimittäin tämmöinen "rakentava" kyräily, joka toimii jarruna niin monelle asialle. Vahvat mielipiteet eivät välttämättä tarvitse fanaattista asennetta tai suppeaa näkemystä, päinvastoin.

Ines

Muilla Mailla Vierahilla Fastaval

Voi jösses noita nuorten, vihaisten miesten testosteronipurskauksia. Ellei se sitten ollut Olli "Trolli" Nupponen? :D

Aleksi Joensuu

Muilla Mailla Vierahilla Fastaval

Meinasin vastata Ollille jotain oikein hauskaa, mutta se ei olisi ollut kovin korrektia.

"Haltia"

Muilla Mailla Vierahilla Fastaval

Ha. Ei Olli oli tuollainen mies. Sillä on seltään aivoja päänsä sisällä eikä sahajauhoja kuten kyseisellä kirjoittajalla.

Onneksi me Suomalaiset ollaan parhaita. Mitä sä Heiccu edes viitsit mennä laajentamaan tietämystäsi? Jää katsomaan reikä Seinässä ohjelmaa tai Biisikärpästä. Siitä se elämä löytää jälleen oman polkunsa.

Heiccu

Muilla Mailla Vierahilla Fastaval

Kiitos kommenteista.

Todellakin kyllä, harrastan pöytäpelejä, olen kiinnostunut siitä, miten asiat ulkomailla tehdään. Enkä edes itse ollut Fastavalissa vaan kirjoitin tapahtumasta siellä käyneen Markus Montolan raportin, wikipedian sekä tapahtuman nettisivujen pohjalta, sillä minua kiinnostavat ulkomailla järjestettävät tapahtumat ja se, miten asiat tehdään erilailla missäkin. Kaiken tämän infon olisi voinut löytää tästä merkinnästä tai näiden sivujen käyttäjäprofiilistani niin ei olisi tarvinnut mennä henkilökohtaisuuksiin ja olisi jopa voinut pysyä faktoissa. Tosin netissä anonyyminä dorkuuksien huutelu on tietysti moninkerroin hauskempaa.

Eiköhän tämä keskustelu ole nyt käyty loppuun ellei kenelläkään ole järkevää panostusta siihen; kokemuksia skenaariopeleistä ja niiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta esimerkiksi tai perusteltuja syitä siihen, miksi vierastaa ideaa. :)

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002