Massi eli Maija Hannula on aktiivisesti puuhastellut Ropeconin ja Ropecon ry:n kanssa vuodesta 2008. Vuodesta 2002 Conissa joka vuosi käyneenä hän on kerännyt tähtiä rintaansa järjestämällä ohjelmaa, hallituksen jäsenenä, demohuonevastaavana ja pääjärjestämällä Arpaconit 2009 ja 2010.
2010 Massi karkasi Tanskaan tutkimaan sikäläistä liveroolipeliskeneä, mutta koska pohjola on pieni paikka, jatkoi aktiivisesti suomalaisen roolipeliskenen parissa. 2012 hän kunnostautuu palaamalla Suomeen ja toimimalla toisena Solmukohta 2012 ohjelmajärjestäjistä ja Ropecon 2012 tiedottajana.
Henkilökohtaisessa roolipelielämässään Massi on kiinnostunut pelien designista, larppien proppaamisesta ja pelillisten kuin ulkopuolistenkin tehosteiden luomisesta. Innostusta hän löytää kansainvälisistä larpeista, coneista ja bileistä, jotka muuttuvat larppien sunnitteluilloiksi kuin huomaamatta.
Ropecon-blog seuraa Suomen suurimman roolipelitapahtuman rakentumista sekä kertoo skenen uutisista ja ilmiöistä.
Ropecon 2012: 27.-29.7.2012
Ropecon 2012:n rakentumista odoteltaessa tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy Ropecon 2011:n verkkosivulta.
Kirjoitukset kategorioittain:
Uutiset // Takahuone(vanha) // Skene
| Eino | Emi | ||
| Heiccu | Nite | ||
| Massi |