Ropeconin suunnittelu alkaa todenteolla tammikuussa, kun edellisten vuosien tapaan conitea lukittautuu viikonlopuksi suunnittelemaan tulevaa tapahtumaa. Edellisistä vuosista poiketen edessä ei kuitenkaan ollut viikonloppu Espoon metsissä vaan suurin osa viikonlopusta kului Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevissa kokoustiloissa sekä hieman myös niiden yhteydessä olevassa saunassa.
Seminaarissa pohdittiin teemoja ja niiden käsittelyä, miten niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty ja ilo kävijöille. Aikatauluja alkaneelle vuodelle hiottiin ja otettiin oppia edellisen vuoden virheistä. Kauhun ollessa teemana kuviteltiin jo potentiaalisista kauhuskenaarioista Dipolin putkirikosta conpaitojen painatuksen epäonnistumiseen ja mietittiin ratkaisua ja tapoja välttää kauhutilanteet. Budjetista tehtiin aiempaa tarkempi versio, kun pakollisten ja "pakollisten" kulujen jälkeen alettiin miettiä, että mihin sitä irtorahaa halutaan satsata...
Päätösrintamalla ehkä mielenkiintoisin päätös on kunniavieraat. Loppujen lopuksi varsin yksimielisesti saatiin valittua kaikista potentiaalisista roolipelialan vaikuttajista muutama, joilta kunniavierastiimi nyt tiedustelee halukkuutta saapua vieraiksimme. Valitettavasti nimiä emme voi julkistaa ennenkuin saamme ehdokkailta myöntävän vahvistuksen.
Conitea