Ropecon-juna alkaa vähitellen saada vauhtia. Pinnan alla on tapahtunut jo jonnin aikaa, mutta kuten tämän blogin lukuisista tiedotus-osion viesteistä voi huomata, nyt on alkanut tapahtua niin että se näkyy ihan julkisestikin.
Työvoiman rekrytointi on käynnissä, erilaisten ohjelmien hankinnat ovat jo hyvässä vauhdissa, ja muutenkin aletaan olla aktiivisia ulospäin joka rintamalla, oli sitten kyse vaikkapa ruokakojujen yhteydenotoista tai tapahtuman ensiavun järjestelemisestä.
Tämä on se vaihe, kun homma alkaa vähitellen luisua pääjärjestäjien käsistä conitean (erittäin osaaviin!) käsiin. Voisi sanoa, että tämän Ropecon-junan suunta on nyt pääpiirteissään valittu. Enää ei voi, eikä edes toivottavasti
tarvitse tehdä kuin pienempiä korjausliikkeitä.
Vaikka hihat heiluvat kovasti yhdellä jos toisellakin coniitilla (eli siis conitean jäsenellä), eivät pääjärjestäjätkään pääse lepäämään laakereillaan. Kaikenlaisten osa-alueiden väliin putoavien pienten - tai
vähemmän pienten - juoksevien asioiden hoitaminen työllistää nelikkoamme. Esimerkiksi kesäkuussa palaveroidaan Dipolin väen kanssa, ja sitä ennen on conitean kokous vielä tässä kuussa. Molempiin pitää pohtia asialistaa. Suurin yksittäinen työllistäjä on edelleenkin sähköpostiviestit, sillä
viikottaisten viestien lukumäärä nousee näin conin vähitellen
lähestyessä. On kiva seurata kuinka koko tapahtuma rakentuu ja eri osa-alueilla tapahtuu, mutta kaikkien viestien lukeminen alkaa käydä pienestä työstä, vaikkei niihin edes tarvitsisi mitenkään erityisesti reagoida.
Pääjärjestäjät