Käyttöehdot Ropecon-tapahtuman myyntipisteille Kaubamajassa ja ulkotiloissa 1. Myyjä vastaa siitä, että hänellä on kaikki tarvittavat luvat myyntitoiminnan harjoittamiseen. Toiminnassa on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä, poliisin, palotarkastajien, ympäristöviranomaisten ja muiden viranomaisten, sekä tapahtumajärjestäjän antamia ohjeita ja määräyksiä. Tapahtuma tai tapahtumajärjestäjä ei ole vastuussa siitä vahingosta, joka toimijalle aiheutuu toiminnassa tarvittavien lupien epäämisestä. Myyjä vastaa tapahtumalle tai kolmannelle osapuolelle mahdollisesti aiheuttamastaan vahingosta tai haitasta. 2. Myyjä ei saa ilman tapahtumajärjestäjän kirjallista lupaa siirtää myyntioikeuttaan tai osaa siitä taikka luovuttaa myyntipistettä tai sen osan hallintaa toiselle henkilölle, yhdistykselle, yhtiölle tai muulle taholle. Lupa tulee hakea viimeistään kahta viikkoa ennen tapahtuman alkua. Tapahtumajärjestäjällä on oikeus evätä myyntioikeuden tai myyntipisteen luovutus. Edellä sanottu koskee myös yritystoiminnan luovuttamista kokonaan tai osittain. Jos yrityksen omistussuhteissa tapahtuu muutoksia, tulee niistä ilmoittaa mahdollisimman nopeasti tapahtumajärjestäjälle ja tapahtumajärjestäjällä on oikeus ilmoituksen perusteella evätä myyntipisteen tai myyntipöydän käyttöoikeus. 3. Myyjän tulee varata myyntipiste ja myyntipöydät omalla nimellään, toiminimellä, yhdistyksen, yrityksen tai yhtiön nimellä. Myyntipistettä ei voi varata nimimerkillä. Kaubamajassa käytettäviä myyntipöytiä voi maksimissaan varata 5 kpl/taho. 4. Myyjä ei saa aiheuttaa haittaa toisille myyjille, muille toimijoille, tapahtumakävijöille tai tapahtuman henkilökunnalle. 5. Myyntipöydät ovat kooltaan 110x40/80 cm. Ulkona sijaitsevat myyntipisteet ovat kooltaan n. 500x750cm. Kaikki myyntiin liittyvä toiminta tulee tapahtua myyjälle osoitetun myyntialueen tai myyntipisteen sisällä. Kuljetuslaatikoiden tai vastaavien säilyttäminen, tuotteiden, pöytien tms. sijoittaminen myyjälle osoitetun alueen ulkopuolella ei ole sallittua. 6. Myyntiaika on Kaubamajassa sijaitsevissa myyntipisteissä perjantaina klo 15-18, lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-15. Muina aikoina Kaubamaja on lukittu. Kaubamajan ovet avataan myyjille vähintään 20 minuuttia ennen myynnin alkamista. Ulkona sijaitsevien myyntipisteiden toimiaikaa ei tapahtumajärjestäjä rajoita. Ulkoalue ei ole lukittu tai vartioitu tapahtumajärjestäjän toimesta. Myyjien, joiden myyntipisteet sijaitsevat ulkona, tulee itse huolehtia tavarasäilytyksestä sekä myyntipisteessä tarvittavien kalusteiden ja pöytien hankinnasta. Tapahtumajärjestäjä tarjoaa vain tilan myyntipisteelle. 7. Kaubamajassa saa kiinnittää mainoksia, kylttejä yms. seiniin vain maalarinteipillä. Sinitarra, kaksipuolinen teippi ja ilmastointiteippi ovat kiellettyjä, sillä ne saattavat jättää tilan rakenteisiin pysyviä jälkiä. Myyjä on velvollinen suojaamaan myyntipöydän naarmuuntumisen varalta esim. liinalla. Myyjä on vastuussa pöydille ja tilalle tahallaan tai huolimattomuudestaan aiheuttamastaan vahingosta tapahtuman aikana. 8. Mainostaminen on sallittua vain ja ainoastaan omassa myyntipisteessä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tämä koskee niin mainosjulisteita kuin mainoslehtisiä. Tapahtumajärjestäjällä on oikeus poistaa mainokset, jotka ovat muualla kuin myyjän vuokraamassa myyntipisteessä tai sen välittömässä läheisyydessä. 9. Sisätiloissa sijaitsevilla paikoilla ei saa valmistaa, myydä tai tarjoilla ruokaa. Kielto ei koske ulkomyyntipisteitä. 10. Mikäli myyntipisteellä käytetään sähköä, sähköturvallisuutta koskevia määräyksiä on noudatettava. Sähkölaitteiden tulee olla ehjiä ja ulkomyyntipisteissä käytettävien sähkölaitteiden ulkokäyttöön soveltuvia. Ulkona käytettävien sähkölaitteiden on oltava suojaeristettyjä, suojamaadoitettuja tai suojajännitteellä toimivia. Tapahtuman järjestäjällä on oikeus poistaa käyttöön soveltumattomat johdot ja sähkölaitteet. Sähköjohdot on lisäksi sijoitettava ja suojattava niin, ettei niistä aiheudu muille vaaraa tai haittaa. Jos sähköjohto viedään ulkona ajoreitin poikki, tulee se suojata esim. lautakourulla. 11. Myyjä ei saa ilman tapahtumajärjestäjän kirjallista lupaa sijoittaa vuokraamalleen paikalle myyntiautoa, –vaunua tai peräkärryä. Tavaroiden lastaus ja purkaminen on tehtävä kauppatoimintaa ja muita myyjiä häiritsemättä. 12. Myynnin päätyttyä tulee myyjän huolehtia myyntipaikkansa siisteydestä. Kaikki roskat on vietävä kaupungin hyväksymään jäteastiaan. Kaubamajasta tulee poistua sunnuntaina klo 19.00 mennessä, ellei tapahtumajärjestäjän kanssa toisin sovita. 13. Myyntipisteen varaus tulee perua viimeistään kahta viikkoa ennen tapahtumaa. Peruuttamattomasta varauksesta peritään täysi hinta. 14. Myyjän tulee toimittaa pyynnöstä tapahtumajärjestäjälle kaupallista toimintaansa koskevia selvityksiä tai viranomaistodistuksia (esim. kaupparekisteriote) sekä ilmoittaa muuttuneista yhteystiedoista viivytyksettä. 15. Myyntipisteen varauksen tekemisen yhteydessä yrityksen nimi, yhteyshenkilön nimi, yhteystiedot ja varauksen sisältö rekisteröidään tapahtuman tietokantaan. Myyjä saa nähdä itseään koskevat tiedot tekemällä tapahtumajärjestäjälle kirjallisen pyynnön. Tapahtumajärjestäjällä on oikeus julkistaa vuokralaisen nimi ja vuokran suuruus sekä pyydettäessä luovuttaa viranomaisille myyjää koskevia muita tietoja. 16. Jos myyjä rikkoo edellä mainittuja käyttöehtoja, ei noudata hyvää järjestystä, laiminlyö myyntipisteen maksun tai myy tuoteväärennöksiä on tapahtumajärjestäjällä oikeus kieltää myyntipaikan käyttäminen joko määräajaksi tai evätä oikeus pysyvästi koko tapahtuman ajaksi. 17. Tapahtuma ja tapahtumajärjestäjä pidättävät itsellään oikeuden muutoksiin. Tapahtumalla, poliisilla tai muilla viranomaisilla on oikeus rajoittaa myyntiaikaa joko pysyvästi tai tilapäisesti. Mikäli myyntipaikkaa ei säästä tai muista tapahtumanjärjestäjästä riippumattomista toiminnallisista syistä (esim. lakko tai viranomaismääräykset) voida luovuttaa myyjän käyttöön, tapahtuma tai tapahtumajärjestäjä ei vastaa myyjälle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Tapahtuman ja tapahtumajärjestäjän vastuu rajoittuu myyntipisteestä maksetun rahasumman palauttamiseen.