Ropecon-blogi

23. - 25.7.2010 @ Dipoli, Espoo
Teemoina Kauhu ja Ropecon 2020

Päivämäärän jälkeen vuorossa ovat kunniavieraat

Kirjoittanut 2009-08-28 Heiccu kategoriaan MakingOf2009

Viime viikolla käsittelimme täällä päivämäärän valintaan liittyvää prosessia. Toinen yhtä ajoissa liikkeellelähtevä prosessi on kunniavieraiden valinta. Jo ennen päivämäärän varmistumista on edellisvuosien contekijöiden keskuudessa alettu arpomaan kiinnostavia kunniavieraita ensi vuoden tapahtumaan.

Järjestäjät miettivät, kuka voisi olla in ja kiinnostava kävijöiden keskuudessa, palautelomakkeiden toiveista otetaan ideoita. Äänestys tapahtuu jo ennen vuodenvaihdetta, jotta päivämäärän varmistuessa kyselyt ensisijaisesti valituista kunniavieraista lähtisivät liikkeelle mahdollisimman aikaisin.

Yhdysvaltalaisilla pelialan ammattilaisilla on kalenteri puolillaan jo pitkälle ensi vuoteen. Usein käykin niin, että vaikka pyydetyt kunniavieraat olisivatkin halukkaita saapumaan paikalle eivät he muiden menojensa takia pysty. Siksi on tärkeää olla niin aikaisessa kuin mahdollista.

Tällä hetkellä keskustelu kunniavieraista käy kuumana. Uutta vai nostalgiaa? Kiinnostavia naispuolisia kunniavieraita? Perinteisiä pöytäpelikunniavieraita vai nettiroolipelikunniavieraita? Entäpä muut pelaamisen osa-alueet? Voisiko Steve Jacksonin kutsua taas?

Erityistä keskustelua on herättänyt myös kunniavieraiden määrä. Vuonna 2009 oli ensimmäistä kertaa neljä kunniavierasta. Onko tämä jo liikaa, riittääkö kaikille enää kiinnostunutta yleisöä? Myös budjettia tehdessä on kunniavieraiden määrää mietittävä, lentoliput, hotellit ja ruuat eivät ole ilmaisia.

Tästä huolimatta ensi vuonnakin kunniavieraita Ropeconiin tullee. Jos sinulla on idea, kenet roolipelialan vaikuttajan haluaisit nähdä kunniavieraana, voi siitä mainita vaikka tässä alla kommenteissa. :)

Eero Tuovinen

Päivämäärän Jälkeen Vuorossa Ovat Kunniavieraat

No minäpäs mainitsen:

<a href="http://www.adept-press.com/">Ron Edwards</a> on tärkeä keulahahmo yhdelle tämän vuosikymmenen elinvoimaisimmista roolipelikulttuurin virtauksista. Hän on pitkän linjan pelisuunnittelija ja kustantaja, jonka kehittämiä julkaisu- ja markkinointiperiaatteita kymmenet kustantajat ympäri maailman toteuttavat. Edwards lanseerasi ja ensimmäisenä sovelsi käytäntöön roolipeliteoreettisen mallin, joka on toiminut perustana ja antanut vaikutteita lukemattomille vuosikymmenen mittaan kehitetyille peleille, mukaanlukien Dungeons & Dragonsin viimeisin laitos. Lisäksi Ronkku on oma suosikkini, hyvä puhuja ja hauska; sillä on taatusti sanottavaa jos sen pyytää vierailulle.

Jos tässä asiassa lasketaan myös vastaääniä (ja Ronkku ei siis kelpaa koska se jakaa mielipiteitä ja joku ei tykkää siitä), niin kakkosmieheni on <a href="http://grognardia.blogspot.com/">James Maliszewski</a>, old school -renesanssin paras kirjoittaja ja syvällisin ajattelija. Veikkaan, että kenelläkään ei ole ainakaan aktiivisesti mitään sitä vastaan, ja tuo old school -juttu on selkeästi yksi jännittävimpiä kehityskulkuja viimeisen parin vuoden mittaan. Jos en voi saada Ronkkua, niin kyllä Jameskin on sellaista kaliiberia, että kävisin morjenstamassa, mitä ei voi sanoa ihan kaikista kunniavieraista.

musse

Päivämäärän Jälkeen Vuorossa Ovat Kunniavieraat

Minusta mainio ehdokas ropeconin kunniavieraaksi olisi Fuyumi Soryo. Fuyumi tekee äärimmäisen laadukasta mangaa ja on koskettanut mm. Sci-Fi genreä (Eternal Sabbath) sekä mallintanut Italian renessanssia historiallisesti (Cesare). Lisäksi hän toisi varmasti erittäin paljon väkeä tapahtumaan vähän perinteisemmällä Mars-mangallaan. Tietty varoitus kyllä pitää antaa - Fuyumi Soryon jälkeen kaikki muu manga näyttää alkeelliselta (varsinkin Eternal Sabbathin ja Cesaren).

Lumikisu

Päivämäärän Jälkeen Vuorossa Ovat Kunniavieraat

Moe !!

Minusta (ja varmaan aika monesta muustakin) olisi hienoa saada Terry Pratchett jälleen vieraaksi keskuuteemme. Edellisestä, jo legendanhehkuisesta vierailusta 90-luvun puolella on jo kulunut paljon aikaa ja mies on saanut ison kasan kirjoja aikaan sen jälkeen. Ja Kiekkomaailma on poikinut oheiskrääsääkin, kuten pari elokuvaa, piirrettyä, sarjakuvia, näytelmäsovituksia, keittokirjan, karttoja, lautapelin, jne. Ja minun on pakko olla hieman inhottava, joten lisään että mies alkaa olla jo 70-vuoden paremmalla puolen, joten on mahdotonta sanoa kuinka kauan hän vielä kirjoja pystyy tekemään. Käsittääkseni hänellä on diagnosoitu myös jokin alzheimerin taudin oireista. Joten olisi hienoa nähdä mies heiluvana, kun se vielä on mahdollista.

Ja onhan huomattavasti helpompaa saada Pratchett Coniin kuin Coni Pratchettin luo. Jos mies vielä Suomeen uskaltaa...

Heiccu

Päivämäärän Jälkeen Vuorossa Ovat Kunniavieraat

Niin Pratchett kuin Soryo eivät suoraan liity roolipelaamiseen, vaikka heillä faneja laajalti roolipelaajien joukosta löytyy myös. Pratchettia kannattaisi ehdottaa varmasti tieteis- ja fantasiacon Finnconin (http://www.finncon.org) kunniavieraaksi, kun taas Soryo sopisi varmasti hyvin jonkun anime-aiheisen tapahtuman kunniavieraaksi, http://www.animecon.fi

Lönkka

Päivämäärän Jälkeen Vuorossa Ovat Kunniavieraat

Pratchett oli Finnconissa kunniavieraana 1993 -enpä tiedä ovatko kiinnostuneita tuomaan saman miehen taas uudelleen kun maailma on kuitenkin täynnä muitakin kiinnostavia kirjailijoita jotka eivät ole vielä olleet kunniavieraina...

Itse ehdottaisin Ropeconin kunniavieraiksi pariskuntaa John ja Michelle Nephew. Michelle on pelialasta väitellyt tohtori ja John pyörittää Atlas kustantamoa ja molemmilla on vönsä alla myös jokunen pelijulkaisukin. Pariinkin kertaan tavanneena sanoisin heidän olevan mukavia ja joviaaleja ihmisiä.

m

Päivämäärän Jälkeen Vuorossa Ovat Kunniavieraat

Vaikka ollaan jo uuden vuoden puolella, niin ehdotan vielä Jane McGonigalia: http://www.avantgame.com/bio.htm Tutkijana ja suunnittelijana hänellä voisi olla paljon kiinnostavaa sanottavaa pelien vaikutuksista ihmisiin ja elämään. Muistan kuulleeni, että hän olisi kesän aikana muutenkin kiertämässä pohjoismaita.

Jupe

Päivämäärän Jälkeen Vuorossa Ovat Kunniavieraat

Shane Hensley. Kaveri on kuitenkin tehnyt todella suuren työn roolipelien kanssa ja 2010 Kauhu teemaan sopisi ehdottomasti mies jonka peleissä ratsastelevat Ilmestyskirjan Ratsastajat samalla kun hahmot kuolevat sydänkohtauksiin hirmuja nähdessään. Wasted West, Weird West, Savage Worlds. Ei tarvitsisi sanoa lisää. Ja jos ei Shane, niin kakkosvisiitille Sandy Petersen, Call of Cthulhun isä.

Jätä kommentti:

Otsikko:
Viesti
Tarkistuskoodi 9374 (Syötä koodi tähän kenttään)
Sähköposti: (ei näytetä julkisesti)
Kirjoittaja:

Ropecon-blogi

Ropecon-blogi seuraa Suomen suurimman roolipelitapahtuman rakentumista sekä kertoo skenen uutisista ja ilmiöistä.

Tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy jo menneen Ropecon 2009:n verkkosivulta.

Kirjoitukset kategorioittain:
Uutiset // Takahuone // Skene

Kirjoittajat

Eino
Emi
Heiccu

Mikä Ropecon?