Miten sinne pääsee?
Dipoli sijaitsee Espoossa, Otaniemessä. Paikalle voi saapua kätevästi niin julkisilla liikennevälineillä, omalla autolla kuin taksillakin. Lähin taksitolppa sijaitsee Dipolin ulko-oven edessä.
Dipolin katuosoite on Otakaari 24, Espoo.
Linja-autolla pääkaupunkiseudulla
Helsingin keskustasta pääsee Dipoliin kaikilla Otaniemeen ajavilla busseilla. Sopivia numeroita ovat Kampista lähtevät 102, 103 sekä rautatieaseman länsipuolelta Elielinaukiolta lähtevät 194 ja 195. Kuskia kannattaa pyytää jättämään pois Dipolin kohdalla. Sopiva pysäkki on nimeltään Alvar Aallon puisto. Pysäkiltä näkyy ostoskeskus (pari kauppaa, kioski yms.), joiden takana on parkkipaikka ja sen jälkeen itse Dipoli.
Ensikertalaisten kannattaa suosia bussia numero 102, jonka päätepysäkki on Otaniemessä ja samalla Ropeconin isotavaranarikan vieressä.
HUOM! Pääkaupunkiseudun bussiaikatauluja tarkastellessa on syytä myös huomioida, että sunnuntaina 10.8. käytössä ovat jo talviaikataulut. Perjantai ja lauantai ajetaan kesäaikataulujen mukaisesti.
Bussimatka julkisilla maksaa aikuisilta 3,80 euroa, 7–16 -vuotiailta 1,90 euroa. Kertamaksun voi maksaa suoraan bussissa. Myynnissä on myös kolmen päivän matkailijalippuja, jotka ovat useampaa kertamatkaa edullisemmiksi, jos viikonlopun aikana matkustaa muutenkin kuin coniin ja sieltä pois. Lisätietoja lipuista ja lippujen hinnoista YTV:ltä.
Lisätiedot, aikataulut ja kartat:
Linja-autolla kauempaa
Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ajavat bussilinjat päättyvät kaikki Kampin keskuksen linja-autoasemalle, josta eteenpäin voikin jatkaa yllämainituilla Otaniemen-busseilla.
Myös monet paikalliset roolipeliseurat ovat viimevuosina järjestäneet bussikuljetuksia useista eri kaupungeista eri puolilta Suomea. Ota yhteyttä oman paikkakuntasi yhdistyksiin.
Tähän mennessä tietoomme on tullut seuraavat yhteiskuljetukset:
- Mannun Vartijat ry järjestää bussikuljetuksen Joensuusta Ropeconiin ja takaisin Varkauden ja Mikkelin kautta. Lisätiedot: http://www.mannunvartijat.tk
- Tampereelta yhteiskuljetus. Lähtö perjantaina Tampereen linja-autoaseman tilausajolaiturista numero 8 kello 11.30 ja paluulähtö sunnuntaina 16.00. Hinta alustavasti 10€/suunta riippuen ilmoittautuneiden määrästä. Paikkoja vapaana noin 50. Ilmottautumiset ja lisätiedot osoitteesta tooninki@hotmail.com.
Conbussi
Conbussi on siirtynyt järjestöbussien hautuumaalle: tänäkään vuonna Ropeconilla ei ole omaa erityisbussia.
Omalla autolla
Lähestyttäessä Helsinkiä etsiydytään Kehä I:lle lännen suuntaan (ellei tulla Hangosta, jolloin ei tarvitse ajaa Kehälle asti ollenkaan).
Ajetaan Kehä I:n lännen puoleiseen päähän, josta käännytään Otaniemeen (ensin Karhusaarentielle ja sitten melkein heti vasemmalle Otaniementielle. Tämän jälkeen toisesta risteyksestä oikealle Luolamiehentielle. Seuraavan risteyksen jälkeen ollaankin jo käytännössä Dipolin edessä.
Parkkipaikkoja on aivan Dipolin vieressä vain vähän. Kävelymatkan päässä on kuitenkin lukuisia ilmaisia parkkialueita. Tien oikella puolella heti Dipolin jälkeen on parkkipaikkoja ennen urheiluhallia ja rannassa urheilukentän ja meren välissä. Näistä jälkimmäistä suositellaan erityisesti asuntoautoille. Rakentajan aukiolla, ostoskeskuksen toisella puolen, on niin ikään runsaasti tilaa. Sieltä pääsee suoraan alikulkutunnelin kautta Dipolin viereen. Lisäksi muun muassa Teknillisen korkeakoulun kirjaston luona, ostoskeskuksen vieritse kulkevan tien toisella puolen, on jonkin verran sopivia paikkoja.
Pääkaupunkiseudun kartta: http://kartta.hel.fi/.









